keskiviikko 29. joulukuuta 2010

2010-2011




Niin se vain aika rientää ja vuoden vaihdos alkaa olla jo lähellä. Tähänkin vuoteen on mahtunut paljon onnistumisia ja ilonhetkiä. Agilityn suhteen vuosi on ollut todella hiljainen syystä jos toisesta, mutta ensivuonna palaamme taas normaaliin rytmiin kisojen ja treenien suhteen :)

Tähän kirjoitukseen ajattelinkin nyt koota pääpiirteissään mitä tänä vuonna onkaan tapahtunut, sekä muutamia ensivuoden tavotteita/suunitelmia.

  • Heti tammikuun alussa saimme uuden perheenjäsenen Pikun piristämään arkeamme, kuun lopussa nousimme Kemissä Nitan kanssa agilityssä 3- luokkaan ja viikon päästä siitä saimme ensimmäisen nollatuloksemme kolmosissa. Sitten alkoikin koko vuoden kestävä kisatauko.
  • Helmikuussa Nita täytti huimat 3-vuotta!


  • Maaliskuussa kävimme kymmen viikkoisen Pikun kanssa ekoissa nätötreeneissä, ja myöhemmin ekassa mätsärissäkin. Minnan koirakoulun fiksupentu-kurssi alkoi. Nita aloitti juoksun.



  • Toukokuussa Pikseli vaihtoi maitohampaansa pysyviin, ja hienoihin sellaisiin :)


  • Kesäkuussa Nita lähti viettämään mammalomaa kasvattajalle ja 15.6. synnytti maailmaan kolme ihanaa shelttipoikaa (D. Jolly Jumper, D. Junior Jinx ja D. Joyful Jackson) ♥



    Piku taituroi mätsärissä yltäen sijoille PUN1, BIS3 ja siitä seuraavana viikonloppuna ensimmäisessä virallisessa näyttelyssään Rovaniemellä ROP-pentu! ♥




  • Elokuussa Piku räjäytti potin shelttien erikoisnäyttelyssä Tampereella ollen ROP-pentu ja myöhemmin Oulussa VSP-pentu. Nita kotiutui mammalomalta! :)



  • Syyskuussa Piku Porvoossa JUN ERI1, ROP-JUNIORI, PN3,

  • Marraskuussa Piku täytti 1-vuotta! ja vuorossa oli Jyväskylä KV, tuloksena JUN ERI3



Muutama tavoitteita/suunitelmia ensi vuodelle:

Nita
    • kontaktit kuntoon!!

    • jatkaa kisaamista helmikuussa

    • agi valiokello käytiin

    Piku
    • kesäksi sekä agility että toko ryhmiin

    • kesällä epiksiä, ja viimeistään loppuvuodesta kisaamaan agilityssä

    • näyttelyistä serti

    Kalenteria laitoin samalla ajan tasalle. Siellä on SUUNNITELMIA, mutta mihinkään meno ei ole sen varmempaa kuin epävarmaakaan ;) Tummentelen sitä mukaan kun varmistuvat...

    Nyt alkaiskin olla paikallaan toivottaa Mukavaa Uutta Vuotta kaikille blogimme lukijoille! Palataan asiaan ensi vuoden puolella :)

    Minä voisinkin tehdä itse itseni kanssa semmoisen uuden vuoden lupauksen että alan päivittää blogia useammin ;)